Yritys
Nanean historia
Nanean historia tavallaan alkaa vuonna 1990 kun Juha Karvinen perusti teollisuuden energiansäästöön keskittyneen yhtiön Ecopump Oy:n. Ecopump kehitti aluksi paperikoneen tyhjöpumppausten energiankäytön kartoituksen. Tämän konsultointituotteen rinnalle kehitettiin myöhemmin kaikki tyhjöjärjestelmässä tarvittavat laitteet. Vuonna 1997 Karvinen perusti yhtiökumppaneiden kanssa Runtech Systems Oy:n, joka keskittyi aluksi paperikoneen tuottavuutta lisäävien laitteiden kehittelyyn. Nämä yhtiöt fuusioitiin vuonna 2008, jonka jälkeen Runtech Systems nimellä jatkettiin paperikoneen tyhjöjärjestelmien ja tuotantoa nostavien projektien toimittamista kaikkialle maailmaan. Yhtiö myytiin vuonna 2018 amerikkalaiselle Gardner Denver nimiselle pörssiyhtiölle.
Karvinen perusti Nanea Oy:n vuonna 2005. Yhtiö teki aluksi rakennusten energiatekniikan konsultointia, myöhemmin vuosina 2008-2012 toimitimme OK-taloihin lämmitysjärjestelmiä, joilla saadaan 40-70% energiansäästö suorasähkölämmitys tai öljylämmitys taloissa.

Esimerkki toteutetusta energiansäästöstä OK-talossa vuosina 1998 – 2019. Huomaa tasosiirtymät 2007 ja 2019. Tasosiirtymät kertovat oikeasti toimivista ratkaisuista.
Finanssikriisistä uuden alkuun
Vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin vuoksi Karvinen keskittyi Runtech:n liiketoimintaan. Nanean toiminta oli ”holdissa” vuoteen 2019 saakka, jolloin Karvinen jäi pois Runtech:n toiminnasta ja keskittyi Nanea Oy:n liiketoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena auttaa suomalaisia yrityksiä kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa.
KARTOITETAAN &
MINIMOIDAAN HÄVIÖT
TOTEUTETAAN
ÄLYKKÄÄT OHJAUKSET
TUOTETAAN
LÄMPÖÄ TEHOKKAAMMIN
Nanean Missio
Haluamme auttaa ihmisiä käyttämään energiaa järkevästi
Missionamme on auttaa ihmisiä käyttämään energiaa järkevästi.
Tehtävämme on tarjota asiakkaillemme modernit ja kustannustehokkaat ratkaisut, jotka vähentävät energiankulutusta ja auttavat varmistamaan ympäristön säilymisen tuleville sukupolville.


Nanean Arvot
Kotona asiakkaan luona
Meille jokainen asiakas on ainutlaatuinen, ja lähestymme jokaista projektia yksilöllisesti.
Olemme valmiita menemään sinne, missä asiakkaamme tarvitsevat palveluitamme emmekä pelkää liata saappaitamme heidän puolestaan.
Nanean Arvot
Ihmisläheinen asiakaskokemus
Ihmisläheinen toimitamme varmistaa parhaan asiakaskokemuksen jokapäiväisessä arjessamme. Haluamme varmistaa, että jokaisessa kohtaamisessa ihminen kokee tulleensa kuulluksi.

Nanea arvot
Jatkuva nälkä kehittää parempaa
Pidämme yllä jatkuvaa insinöörimäistä kiinnostusta innovatiivisia ratkaisuja kohtaan ja kehitystämme tuotteita ja palveluita entistä paremmiksi asiakkaillemme.